Olen googlaillut. Mummomuulla huomasin olevani pelottavan monessa paikassa. Seetripuulla kerrottiin, että seetripuusuitsuke poistaa negatiivisen energian ja auttaa saamaan yhteyden henkiin. Jos on sokeritoukkia, vai olivatko ne nyt turkiskuoriaisia vai ehkä koita, kannattaa hankkia seetripuu. Kun tulin Tavastialta kotiin, kysyin Ainalta, miksi täällä haisee Raid. Mutta se olikin laventelia, jota oli pirskautettu mikrokissaan.
Nykyään lienee tapana kirjoittaa setri, yhdellä e:llä. En oikein tiedä miksi. Silloin se pitäisi ääntääkin niin. Tämän verran suomen kielen opinnoista on iloa ihmisen elämässä. Joskus olin tarkka faraonkin oikeinkirjoituksesta. Tuntui, että hallitsi jotakin, kun osasi kirjoittaa sanat oikein ja tunsi pilkutussäännöt. Tästä tunteesta on vuosia, ja säännötkin ovat kai muuttuneet. En hallitse enää mitään. Eipä paljon kiinnostakaan. Kerran soitin Kielitoimistoon kysyäkseni jotain, mitä en tiennyt. Esittelin itseni väärällä nimellä. Kysymykseeni ei ollut vastausta. En muista, mikä kysymys oli. Kokemus oli jotenkin hävettävä. Sittemmin en ole soittanut sinnekään.
Libanonin lipussa on setri. Sitä en googlannut. Minulla oli joskus sieltä tullut oppilas. Hän halusi tehdä maantiedon esitelmänsä Libanonista. Tunnin lippua piirrettyään hän kysyi, onko tähän pakko tehdä nämä kaikki yksityiskohdat. Hyväksyin epätäydellisen setrin.
Tavastian väenpaljoudessa tuntui oudon turvalliselta. Tämmoinen tunne tungoksessa on minulle uusi. Vieraita käsiä, olkapäitä ja takapuolia osui minuun, mutta nekin tuntuivat ystävällisiltä. Vieras mies tahtoi tanssittaa minua ja kuljetti minut kädestä pitäen sinne johonkin keskelle, vaikkei mahtunut edes pyörimään ympäri. Keinuimme siinä sitten vain paikallamme Lasista elämää, kädet toistemme ympärillä, nimiä kuulematta. Ajattelin tämän päivän otsikkoa. Humalassa moni mies on hyvin hellä. Jos ihmisellä olisi häntä, tunnetilat tulkitsisi helpommin. Häntänsä asentoa ei voisi tietoisesti muuttaa. Ojentuneesta, jäykästä hännästä tietää, että koira uhkaa ja tahtoo alistaa toisen. En tarkoita tällä tanssilattiaerektiota. Sellaisen eläimellisyyden moni mies tahtoo salata. Heillä on ehkä syynsä. Minusta on vähän surullista, jos joku pitää lantiotaan minusta kaukana.
Tavastialle oli rakennettu jälkikäteinen juhannus. Tulin iloiseksi, kuin kaikki värilamput ja salillinen koivuja olisi tuotu vain minua varten. Yksi koivu kaatui Teho Majamäen päälle, mutta hän tönäisi sen kepeästi sivuun ja jatkoi soittoa. O oli kauempana ja ne kaksi miestä, jotka taas olivat eronneet. Junassa, kun olimme vasta menossa kaupunkia kohti, tuli mieleeni, miten erilainen ihminen olisinkaan, jos asuisin yksin. Monesti luulen, etten juuri kaipaa seuraa, mutta niin luulee vain sellainen, jolla on joku tai joitakuita. Jossakin Malmin ja Käpylän välisellä rataosuudella vilahti suuri seinäkirjoitus: NATSIT PERSEESEEN. O kysyi, onko sen merkitys mielestäni yksiselitteinen. Muutaman aseman päästä ilmaus alkoi kuulostaa samanlaiselta kuin vetää lärvit tai nakit silmillä. Olin toisen kanssa. Yksin olisin vain istunut, katsonut ikkunasta ulos, juna olisi kulkenut raidetta pitkin.
Tänä kesänä Arto Paasilinna ja Michael Jackson ovat kumpikin olleet "maailman yksinäisin ihminen". Moni odottaa niin paljon toiselta. Tanssilattiakohtaaminen ei riitä, tai se on vääränlainen. Yksinäisenä muuttuu kohtuuttomaksi. Minä pelkäsin nuorempana useimpia naisia, Siskoakin ja sitä yhtä, joka Tavastian vessassa sanoi vetävänsä minua turpaan, kun olin katsonut jotakuta väärällä tavalla. En pelkää enää samalla tavalla.
Yhtenä päivänä S-marketissa oli nuori tyttö, jolla oli kaunis hame. Äkillisessä, minulle vieraassa pollyannapuuskassa halusin mennä sanomaan sen tytölle. Asetuin kassajonoon hänen taaksensa ja odotin sopivaa hetkeä kertoa. Tyttö kuitenkin kikatteli poikaystävänsä kanssa niin onnellisesti, etten uskaltanut keskeyttää. En sitten sanonut mitään. Päätin, ettei se haittaa, koska tyttö oli niin nätti. Moni oli varmaan sanonut hänelle jotain ystävällistä ennenkin. Kotona kadutti, etten ollut sanonut.
12. heinäkuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
33 kommenttia:
Leonatus Posthumus saa Zeukselta kirjan selliinsä.
"Kun leijonanpoika, itselleen tuntemattomana, etsimättä tapaa vienon ilmattaren ja joutuu sen syleilyksiin; ja kun mahtavasta setripuusta on katkottu oksia, jotka, oltuaan monta vuotta kuolleina, jälleen virkoavat, yhtyvät vanhaan emäpuuhun ja alkavat kasvaa rehoittaa, silloin Posthumus päättää kärsimyksensä, Britannia tulee onnelliseksi ja kukoistaa rauhassa ja hellyydessä."
Yhäkö unta? Tai vain mieletöntä
Hupakon solkkaa? Toista tai ei mitään.
Tai älytöntä puhetta tai puhett'
älylle tolkutonta. Mitä lienee,
Se elämäni kaltaist' on, ja sitä
Tallettaa myötätunnosta ma tahdon.
(Vanginvartija palajaa.)
VANGINVARTIJA.
No, herraseni, oletteko kypsynyt kuolemaan?
POSTHUMUS.
Liiaksikin paistunut, aikaa sitten kypsynyt.
VANGINVARTIJA.
Ne tulee hirttäjäiset, nähkääs; jos olette niihin kypsynyt, niin hyvässä olette liemessä keitetty.
POSTHUMUS.
Jos olen hyvä makupala katsojille, niin maksaa ateria kulungit.
William Shakespeare; Cymbeline;1901; suom. Paavo Cajander
Kun minun lapseni olivat pieniä, Aina ehkä neljän ja August kahden, eräänä iltana sattui niin, että August ei tahtonut mennä pesemään hampaitaan. Sanoin sitten, että otetaanpa kilpailu: se, joka on ensin vessan ovella, pääsee pesemään hampaat ensin, än yy tee NYT! Ja niin kaksi pientä ihmistä rynnisti kohti vessan ovea. Minä läiskin käsiäni yhteen ja huusin: HYVÄ, AUGUST, KIRI KIRI!
August ehti ensin ovelle ja pesi tyytyväisenä hampaansa. Aina puolestaan kysyi itkunsekaisella katkeruudella, miksi minä kannustin Augustia. Sanoin, että koska sinä peset ne hampaat muutenkin. Ei Aina sitä silloin ymmärtänyt, hän oli vielä liian pieni. Myöhemmin on ehkä ymmärtänyt.
Varmasti on niitäkin, joille hirttäminen on viihdettä. Hirttopaikoilla myytiin ennen muinoin piparkakkujakin. Jotkut ovat kääntävinään päänsä pois mutta saapuvat paikalle. Mutta on myös niitä, jotka tulevat kotonaankin surullisiksi.
Kärsimyksessä on usein se, että kovimmin voihkiva kuullaan. Äänetön saa pärjätä omillaan. Tai pärjääkin. Jotkut pesevät ne hampaansa joka tapauksessa, ihan itse. Se, että kannustaa jotakuta, ei välttämättä ole reilu ratkaisu. Silti se on minusta paras ratkaisu.
Piparkakut ovat ristiretkeläisten tuliaisia. Siksi niitä nautitaan enimmäkseen jouluna.
Niin. Kun olin nuorempi ajattelin, tilanteesta riippuen, että mies on joko tyhmä tai viaton kun työntää tanssiessaan lannettaan minua vasten.
Ainakin kerran eräs viaton paljastui myöhemmin hyvin vähän viattomaksi.
On aika rohkeaa paljastaa halunsa vieraalle. No. Oikeastaan on hieno juttu, jos joku tietoisesti on rohkea. Siksi on surullista jos joku halaa minua omituisen etäältä.
Halu jossakin tanssilattialla ventovieraan otteessa on niin puhtaasti ruumiillinen reaktio, että se ei minusta ole koskaan tuntunut tunkeilevalta. Siksi tuntuu vain hyvältä olla jotakuta lähellä, tanssia ne pari kappaletta, lähteä siitä sitten.
Paljon ahdistavampaa on sellainen halu, johon tuodaan muutakin mukaan. Toki se on aina myös vavahduttavampaa ja ihanampaa, mutta se on jo toinen juttu.
Voihan vitsi!
Tarina oli taattua Mummoa. Siis - - ?
Kaikesta huolimatta (?) annan sinulle (!) otsikostasi 'Rauno Aimo Alvar Räsänen-palkinnon'.
Mikä tarkoittaa, että 'headline'si on tällä kertaa aivan erityisen taitavasti muotoiltu houkutin itse tekstin lukemiseen.
Palkinnoksi saat minulta (!) Justinos Marttyyrilta hankkimiani Järjen Siemeniä (Logos Spermatikoi; - ei - me emme ole homostelleet J:n kanssa; nämä tulivat postissa kirjan mukana) ja monenmoista muuta suitsuketta.
Toivottavasti osaat iloita tunnustuksestasi ja hyödyntää sitä sisäisen maailmasi laajentamiseen - olethan sentään kiltti, oppivainen - ja experienced tyttö.
Rauno,
en nyt oikein osaa lukea, oletko ivallinen vai ystävällinen, mutta ehket tiedä sitä itsekään. Luultavasti kumpaakin. Sellaisesta taidan pitää.
Otsikon olen saanut Baabelin portolta. Hän on naapurin tyttöjä.
Mutta mitä marttyyreja sinulla on siellä takataskussasi?
Mummo kirjoitti:
'en nyt oikein osaa lukea, oletko ivallinen vai ystävällinen, mutta ehket tiedä sitä itsekään.'
*
Tiedän.
Sitäpaitsi ivallisuus ja ystävällisyys eivät sulje pois toisiaan. Ainakin sen opin Sokrateelta.
Kyseessähän on tietysti ironinen asenne, mikä tarkoittaa yksinkertaisimmillaan, että puhuja kätkee intentionsa eli sanoo toista/toisin kuin, mitä tarkoittaa.
Ei kuitenkaan pahantahtoisesti vaan oman strategis-retorisen pyrkimyksensä motivoimana.
Päämääränä on siis totuus - ei toisen loukkaaminen - ellei sitten totuus satu jotakuta loukkaamaan. Mutta se riski kaikkien keskustelijoiden on aina otettava.
Naiset eivät kuitenkaan yleensä kommunikoi ironian tasolla vaan pelaavat kai jonkinlaista kaksoispeliä - joko tai - vaihtaen asennetta ja sävyä mielensä mukaan.
Mutta ironia ei ole suoraan mielialaan sidottu puhetapa, eikä ironikko siten yritä kommunikoida välittömästi asenteiden ja tunteiden tasolla, vaikka ne koko ajan mukana ovatkin.
Ironia näennäisen epäsuorana ilmaisun muotona on avoimesti ja tietoisesti retorinen suojamuuri, jonka takaa voi pyrkiä sanomaan totuuden erilaisten naamioiden suojasta.
Koska asioita ja mielipiteitään ei läheskään aina voi tai yksinkertaisesti pysty/osaa sanoa suoraan, antaa ironia retorisen mahdollisuuden ilmaista niitä tavalla, joka epäsuoruudestaan huolimatta kuitenkin välttää pahantahtoisuuden ja valehtelun.
Sitäpaitsi näin mahdollistuu myös eräs ilmaisutyylin perusjuonne.
PS.
Ihminen on aidosti ristiriitainen otus. Sen tajuaa viimeistään, kun opiskelee logiikkaa. Sillä logiikka voi toimia pätevästi vain, jos sen käsittelemää todellisuutta ensin 'typistetään', mikä merkitsee mm. että propositioitten epistemologisia taustaoletuksia ei pengota liian tarkasti (semantiikkaa ei siis problematisoida liikaa), eli empiiriset väittämät otetaan annettuina ja sovittuina (kontekstisidonnaisina).
Maailmaa, jota ei voisi jo etukäteen mallintaa (malli itsessään ei ole todellisuutta vaan tietoisuutta (eron tekoa) todellisuudesta), ei voisi myöskään hahmottaa millään tavoin, koska se - ja siten myös ihminen - olisi tällöin aivan liian kaoottinen ja ristiriitainen.
Johdonmukaisuutemme on siis pelkkä ilmassa roikkuva, kätevä sopimus, jolla rajataan (sulkeistetaan) häiritsevät havainnot ja kokemukset marginaaliin.
Niin, Rauno, juuri tuon hienoisen pilkkasi tähden olen aina uskonut sinua, joskaan en nyt ihan täsmälleen tiedä, mitä tällä tarkoitan.
Ihminen on ristiriitainen. Samalla, kun minua vähän huvittavat nuo propositioitten epistemologiset taustaoletukset, huomaan, että juuri tuo tuttu sönkkäsi tekee minut iloiseksi.
Mutta nyt menen syömään ja palaan illalla joskus.
Mummo
Joo. Huvittaa minuakin tuo kommentti. Se on sitä vakavan filosofi-Räsäsen iänikuista kollikissan naukumista. - - Tekee vaikutuksen hän - itseensä (?!) - - Tuskin edes itseensä. Sitäpaitsi filosofia on hieman passee - mutta vain hieman.
Mummo kirjoitti:
'että juuri tuo tuttu sönkkäsi tekee minut iloiseksi.'
Mitä! - 'sönkkäsi'. Vasta nyt viimein lopulta onneksi tajusin, että käytit ilkeän halventavaa sanamuotoa.
Ikäänkuin sinun juttusi eivät olisi sitä samaa 'tuttua sönkkää' - - joka tekee minut joskus iloiseksi (hymiö).
- - Sinulla taitaa olla jotain hampaankolossa minua vastaan - -
Vai hampaankolossa? Ei siellä ole kuin sönkkää.
Mitä sinulle oikeastaan kuuluu, Rauno?
Onko Mummo nyt syynä kesähelteet, Izmukkelin lumovoima vai mikä semmoiseen, että väenpaljoudessa on olo tuntunut poikkeuksellisesti turvalliselta, ja vielä siihenkin että epämummomaisessa pollyannapuuskassa olet lähes riehaantunut virittämään vieraan tytön kanssa keskustelua hameista? Näissä poikkeuksellisissa tuntemuksissa ja aikomuksissa on jotain setripun jäykkää, joka pistää aprikoimaan niiden syytä.
Ja: soitin (väärällä nimellä tietenkin) Kielitoimistoon ja kysyin epätietoisena erästä seikkaa, ja niinhän se pitäisi olla oikeassa muodossa kuten arvelinkin: NATSIT PERSESEN. Näin paljon hyötyä on puhelimesta.
Izmukkelin lumovoimasta ei voi olla kyse, kun puolet konsertin ajasta sijaitsin sellaisessa kohtaa, etten nähnyt koko Izmukkelia. Siinä vaan edessäni pitkäripsinen homopoika puristeli rakastaan kankkuusta (soitin kielitoimistoon: tämä on ylätyylinen ilmaus ja pitkä vokaali pitää olla).
Kiva kuulla, että teillä siellä Espanjassa on hellettä. Meillä täällä vaan satelee ja tuulee ja hameetkin menevät ihan lysyyn, ettei ole nättiä kellään.
Etkä muuten varmaan ole koskaan lukenut Pollyannaa. Minäpä olen! Minä olen sivistynyt ihminen. Minä tiedän, miten iloja etsitään. Niin paljon hyötyä on Pollyannasta.
Hellettä pitää juu Iberiassa, ja vannoutuneena kasvillisuuden ystävänä ja -syöjänä mieltä lämmitti helteen lisäksi sekin että tossa ihan liki häslättävissä sanfermineseissä Heluna Ammun joku sukulaispoika pääsi tuikkaamaan sarvellaan (joka on jäykkä kun proverbiaalinen setripu) joltakin juoksentelijalta hengen pois. Sairaalassa myös makaa turistia monta.
Tähän ei Izmukkeli pysty siellä koto-Suomessa, vaikka olisi koivua kaatunut päälle toisenkin kerran, mutta hanuri ei vaimene eikä Izmukkelia näy mutta kuuluu varmaan.
Pollyanna omassa muistojen galleriassa esiintyy vain eräässä amerikkalaisessa sarjakuvassa joss musta, siis afroamerikkalainen poika soittaa ovikelloa ja kysyy "kin miss pollyanna come out an play wit us?" (ei ollut soittanut lokaaliseen kielitoimistoon - se hyöty oli afroamerikkalaisuudesta).
Hameet eivät mene tuulisessakaan sateessa lysyyn, jos käyttää alushameita. Alushousut tässä tietenkään eivät auta.
Mummo
Mitäkö kuuluu?
Vituttaa, naurattaa, puhuttaa ja panettaa.
Välillä luen kuin ohjelmoitu robotti (liian vähän mielestäni) - välillä taas on ihan pakko ottaa viinaa (ja laskea vähiä eurojaan). Dokatessa en juurikaan lue tai kirjoita kuten en pahimmassa krapulassakaan. Ja jos kirjoitan, niin tekstistä tulee yleensä hieman levotonta.
Itse asiassa melkein kaikki on elämässäni - tietyt joskin vähäiset, pääosin positiiviset muutokset huomioiden (vanhenemista ei välttämättä lasketa positiiviseksi) - niinkuin se on ollut jo yli viisi vuotta.
Jake,
sinun pitää nyt kiiruusti mennä sinne sairaalaan turisteja katsomaan. Otat mukaan kastanjetit ja niitä siinä napsuttelet turistipotilaiden iloksi. Sitten kuvailet, kuinka hienoja kukkasia pihalla kasvaa ja miltä meri näyttää läikkyessään. Sanot, että ne ovat elämän pieniä iloja. Ja vähän tanssitkin. Niin Pollyannakin tekisi. Hän osasi piristää pyörätuolipoikaakin.
Helunan sukulaisen sarvesta älä turisteille juttele. Voivat vielä masentua, jos vaikka muistavat, miten reisivaltimo syöksi verta areenan täydeltä.
Judas,
sinun pitäisi tutustua yhteen ystävättäreeni. Hän kulkee kaikki kesät ilman alushousuja, satoi, tuuli tai paistoi. En ole koskaan tiennyt, mitä kuuluu vastata, kun hän minulle asiasta mainitsee matalahkolla äänellä Espan penkillä.
Rauno,
hieno tuo neljän kohdan kuulumistiivistys. Tuollaista kai meillä useimmilla, järjestys vain vaihtuu. Tosin on sanottava, että minua puhuttaa aika harvoin.
Saatiinko se sarvi edes talteen? Sillä voisi tehdä reikiä reikäleipiin.
Kerran treffeiilä minullakaan ei ollut alushousuja. Olin kärsinyt löysävatsaisuudesta ja joutunut jättämään ne aseman vessan roskikseen. Yritin kääntää asian edukseni, sanomalla tytölle, että arvaa mitä. Emme sitten tietenkään tavanneet enää koskaan.
Ilmoittaudun tässä nyt julkisesti hyvin alushousumyönteiseksi ihmiseksi. Minusta semmoiset ovat hyvät ihmisellä. Paitsi saunassa ja nukkuessa.
Miesten alus- tahi päällyshousuista minulla ei ole mielipidettä, mutta melkoisen reipas poika kyllä olet, kun lähdit sieltä aseman vessasta vielä treffeille.
Miehen on tehtävä, mitä miehen on tehtävä. Jos en olisi ilmaantunut tapaamiseen, niin olisin menettänyt mahdollisuuden tavata häntä toisen kerran.
Mutta menetit sen sitten kuitenkin?
Setripusta puhumiseen ja hännän jäykkyyteenkin kenties liittyen, mutta rakkaaseen Iberiaani ainakin, semmoinen tarina hiipii mieleen jota olen aina pitänyt ajatteluttavana kuin S-marketin jonoissa vierrailevia henkilöitä: ollaan nyt sitten Aragoniassa ja 1640-luvulla kun tapahtuu "Calandan ihme" - nuori mies on menettänyt onnettomuudessa toisen jalkansa, siis amputoitu. Mies kuitenkin on luonteeltaan jumalaapelkääväinen ja hurskas, ja sivelee jalantynkään kirkossa Neitsyt Pilarin kuvan edessä palavasta lampusta peräisin olevaa öljyä. Eräänä yönä sitten Neitsyt Pilar ja enkelit laskeutuvat maan päälle ja kiinnittävät mieheen uuden, täysin toimintakykyisen jalan (kuvauksen mukaan se tosin oli "kalpea, toista jalkaa pienempi sekä kooltaan että lihasmassaltaan, mutta täydellisen elävä. ja mahdollisti sen että mies käveli"). Tämä on tietysti se ihme. Mutta tarinaan liittyy myös jatko-osa: kyläläiset puhuvat (tätä ei liene dokumentoitu) että itse senkertainen kuningas Filip IV olisi asian tultua julkiseksi käynyt Calandassa suutelemassa enkelien tuomaa uutta jalkaa.
Tässäkin ollaan nyt - vaitettavaahan tämä jatkuva vertailu mutta ei auta - sellaisen asian kanssa tekemisissä, joka ylittää Izmukkelin taidot, näkyi häntä väkijoukossa tai ei. No leg, no kiss.
Onneksi, tai no, epäonneksemme Jeesuksella oli jalat. Magdaleenoilla ei olisi ollut mitään tekemistä ja koko tarinasta olisi tullut, sanokaamme, härskimpi, tai sitten sitä ei olisi syntynytkään.
Siis menetin kyllä mahdollisuuden, mutta jos olisin antautunut alushousujeni vietäväksi, en olisi edes saanut sitä. En viitsinyt tytölle kertoa, mihin alushousuni olivat oikeasti joutuneet, vaan annoin hänen ymmärtää, että olin ne rakkaudesta häneen jättänyt jo kotiini.
Niin, eihän hän muuten olisi voinut vetten päällä kävellä.
Tosin minun ei olisi pitänyt puhua niistä puuttuvista alushousuista ollenkaan. Ei ainakaan heti ensimmäiseksi. Mea culpa.
Otin siitä kuitenkin opikseni.
Mitä täällä oikein vihjaillaan jalattomuuden ja Izmukkelin yhdistämisellä? Izmukkelilla oli useita terveitä jalkoja, joita enkelit, Maria Magdaleena, kuninkaat ja roudarit saivat suudella, ja olisin saanut minäkin, jos vaan olisin päässyt sieltä vellovan yleisön läpi. Lentosuukkoja jouduin lähettelemään.
Tarkistin ettei Aragonian miehen sukunimi ollut sentään Lagartija - se olisi selittänyt kaiken.
Izmukkeliin liitäntä lienee tässä täysin satunnainen. Kuitenkn lentosuukko saattaa aiheuttaa tarpeettomia vaaratilanteita - jos menee ohi ja osuu koivuuun joka kaatuu rytmiryhmän tai solistina omien jalkojensa päällä seisovan päälle, saattaa seuraavan päivän lehti saada mitä makoisimmat otsikot ja turvamääräyksiä taas kiristetään.
On se hyvä, että jokin selittää kaiken. Pitkään täällä on mietittykin.
Lentosuukoistani saanen huomauttaa, että ne eivät koskaan mene ohi. Ne jatkuvat iäti. Koivut voivat kaatua ja kuuset ja männyt ja vuoret vajota ja pilvet putoilla, kalat nousta pintaan laulamaan, mutta lentosuukkoni kestävät ja kestävät.
Onhan olemassa se varoittava tarina Lapista, lentojätkän otsaan kimmahti harhautunut lentosuukko ja mies putosi lentohiekkaan, ja vajosi, lento, entamente, sitten lopuksi allegro vivace.
Kyllä vain. Mikään ei ole niin vaarallinen kuin suudelma. Tämä on jokaisen hyvä pitää mielessä aina ja kaikkialla.
Nyt taidan nukkua. Varokaa kaatuvia koivuja ja lentohiekkaa.
Furioso.
Lähetä kommentti